EU:n teräsprotektionismi vahingoittaa Euroopan omia valmistajia

EU sanoo kannattavansa vapaakauppaa.

Kuitenkin se on viime vuosien aikana ottanut käyttöön tulleja, kiintiöitä ja hiilimaksuja, jotka ovat tehneet teräksestä huomattavasti kalliimpaa eurooppalaisille yrityksille. Tavoitteena on suojella Euroopan terästeollisuutta. Kustannuksista vastaa kuitenkin huomattavasti suurempi ryhmä: yritykset, jotka käyttävät terästä raaka-aineena.

Ruostumattomien terästuotteiden maahantuojana näen tämän omin silmin. Tullimaksuista ja muista tuontikuluista aiheutuvat kustannuksemme ovat nousseet useita satoja prosentteja viime vuosina. Katteemme eivät riitä kattamaan tätä. Asiakkaamme maksavat hinnan.

Samaan aikaan EU:n kauppapolitiikka on muuttunut yhä protektionistisemmaksi. Missään tämä ei ole selvempää kuin teräsalalla, jossa tuontiin on kohdistettu yhä tiukempia rajoituksia vuodesta 2018 lähtien:

Tuontikiintiöt tuoteryhmittäin ja alkuperämaittain sekä 25 %:n tulli kiintiön ylittäville määrille

• Polkumyyntitullit erityisesti Kiinasta, mutta myös Taiwanista, Intiasta, Turkista ja muista alkuperämaista tuleville tuotteille

• CBAM, EU:n hiilirajamekanismi

• Tiukemmat säännöt heinäkuusta 2026 alkaen, jolloin kiintiöitä pienennetään jyrkästi ja kiintiön ulkopuolinen tulli kaksinkertaistetaan 50 prosenttiin

Ilmoitetut syyt ovat teräksen maailmanlaajuinen ylikapasiteetti, tarve suojella EU:n teräksenvalmistusta (myös strategisista syistä) sekä ympäristökysymykset. Nämä perustelut ovat aiheellisia. Se, mikä niissä jätetään huomiotta, on tuontirajoitusten suurin ongelma: ne osuvat suhteettoman kovaa Euroopan teräksen kuluttajiin.

Kuka maksaa?

Jos toimenpiteen tarkoituksena on suojata tuottajia kilpailulta, asiakkaat maksavat väistämättä enemmän. Tuontimateriaalia on saatavilla vähemmän, ja eurooppalaiset tuottajat saavat liikkumavaraa nostaa hintojaan.

Asiakkaita ovat tässä tapauksessa kaikki terästä käyttävät yritykset: konepajateollisuus, autoteollisuus, kodinkoneet, huonekalut ja monet muut. Korkeammat raaka-ainekustannukset heikentävät niiden kilpailukykyä. Lisäksi monet niistä kilpailevat kiinalaisten valmiiden tuotteiden kanssa, jotka on valmistettu edullisesta teräksestä ja joita voidaan tuoda EU:n markkinoille ilman vastaavia tulleja tai CBAM-maksuja – ainakin toistaiseksi. EU on ehdottanut CBAM-mekanismin laajentamista jatkojalostustuotteisiin, mutta ei ennen vuotta 2028. Siihen asti EU:n kauppapolitiikka ampuu itseään nilkkaan.

46 suhde 1:een

Terästä käyttävät teollisuudenalat työllistävät EU:ssa noin 13,6 miljoonaa ihmistä. Kilpailulta suojeltavat teräksenvalmistajat työllistävät noin 293 000 ihmistä. Se tekee noin 46 työpaikkaa terästä käyttävissä yrityksissä jokaista teräksen tuotannossa olevaa työpaikkaa kohden (Euroferin ja Eurometalin luvut).

Silti EU:n kauppapolitiikassa näyttää painavan 293 000 terästyöläisen etu enemmän kuin arvoketjussa edempänä olevien 13,6 miljoonan ihmisen etu. Miksi?

Yksi syy voi olla se, että EU:ssa on rajallinen määrä teräksentuottajia, joista jokainen on merkittävä työllistäjä paikallisyhteisössään. Kun terästehdasta uhkaa sulkeminen, se näkyy heti: tuhansia työpaikkoja yhdessä kaupungissa, lehtiotsikoita, ammattiliittojen mielenosoituksia. Kun kymmenet tuhannet terästä käyttävät yritykset kohtaavat korkeampia kustannuksia, sitä tuskin huomataan. Teräksenvalmistajilla on myös erittäin vahva edunvalvontajärjestö Eurofer – luultavasti yksi Euroopan tehokkaimmista. Teräksen kuluttajat puolestaan ovat hajaantuneet monille eri aloille ja ovat paljon heikommin järjestäytyneitä.

Ei vain Kiina

Kiina herättää harvoin myötätuntoa, ja epäreiluista teollisuustuista on huomattavasti näyttöä. Harvoin kuitenkin mainitaan, että Taiwan – pieni, demokraattinen ja markkinatalouteen perustuva maa – kuuluu EU:n tullien ja kiintiöiden kovimmin koettelemien maiden joukkoon. Suuri osa tuomastamme ruostumattomasta teräksestä tulee Taiwanista, minkä vuoksi kustannuksemme ovat nousseet nähdyllä tavalla.

Oikean tasapainon löytäminen

Kukaan ei kiistä sitä, etteikö Eurooppa tarvitsisi elinkelpoista terästeollisuutta. Kysymys kuuluu, onko nykyisellä politiikalla löydetty oikea tasapaino. Kun raaka-aineesta tehdään kalliimpaa Euroopan omille valmistajille samalla, kun tuotettuja valmiita tuotteita voidaan usein myydä Euroopan markkinoilla ilman vastaavaa rasitetta, EU:n teollisuuspolitiikka on ristiriidassa itsensä kanssa.

Parempi tasapaino alkaisi kolmesta asiasta: terästä käyttäviin teollisuudenaloihin kohdistuvien vaikutusten arvioinnista ennen uusien toimenpiteiden käyttöönottoa; avokätisemmistä kiintiöistä tuotteille, joita EU:n tehtaat eivät valmista riittävässä määrin tai vaadituilla eritelmillä; ja CBAM-mekanismin soveltamisesta valmiisiin tuotteisiin samaan aikaan kuin raaka-aineisiin, ei vasta vuosia myöhemmin.

Ilmoitettu tavoite on vahvistaa Euroopan kilpailukykyä. Kilpailukykyä ei kuitenkaan luoda ensisijaisesti terästä tuottamalla. Se luodaan jalostamalla terästä koneiksi, ajoneuvoiksi, energiajärjestelmiksi ja muiksi tuotteiksi, jotka pärjäävät maailmanmarkkinoilla. Jos EU jatkossakin asettaa raaka-ainetuotannon suojelemisen etusijalle sitä käyttävien yritysten kilpailukyvyn sijaan, riskinä on, että voitamme taistelun teräksestä mutta häviämme taistelun teollisuudesta.

Anders Nilson Omistaja ja toimitusjohtaja, Kominox Group